maanantai 26. tammikuuta 2015

Riipus

Tämä valmistui jo ehkä sata vuotta sitten mutta en ole saanut sitä kuvattua aikaisemmin. Tässä siis satavuotias kiviriipukseni..
  




















...osimoilleen tuohon mulla jäi blogin päivitys viimeksi (melkein neljä vuotta sitten). Aika paljon on tapahtunut siinä ajassa. Työpaikat vaihtunut, kaksi lasta syntynyt, pari muuttoa ja vaikka mitä. Ehdinpähän sairastua masennukseenkin, josta oon onnellisesti päässyt yli. Ajattelin nyt riuhtaista blogini uudelleen käyntiin, uutta uhmaa ja tarmoa puhkuen! Täältä tullaan (tittididii)!! Laitetaanpa pari uutta kieputusta samalla:



Yläpuolella aito jalokivi, jonka poimin pihalta (hiekkalaatikon vierestä). Tykkäsin muodosta ja tossa se nyt killuu metalliin käärittynä. 

Alapuolella kummitätini tuoma laavakivi. 


Ja viimeiseksi ametisti alumiini-lankaan kieputettuna:


Sähköasentajana (ja extreme hoardaajana) olen hamstrannut työmaalta mm. ranteen paksuista kaapelin jötköä, josta olen erotellut alumiinisäikeet talteen. Niistä oon sitten väkerrellyt uutta korua. Lisää niitä myöhemmin. 

Toivottavasti vanhat lukijani löytävät tänne takaisin ja uusiakin mahtuu toki mukaan. Ajattelin tässä lähitulevaisuudessa järkkää skabaa! 

Ihanaa talvea kaikille ja palataan astialle :)

Henkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti